
Lainaturva tukena elämän eri tilanteissa
Lainaturvan tarkoitus on nimensä mukaisesti tarkoitus turvata lainan takaisinmaksut. Sen kuuluu korvata otetun lainan lyhennykset, korot ja muut lainan kuluihin liittyvät maksut poikkeuksellisen elämäntilanteen yhteydessä. Erilaiset tarjotut lainaturvat voivat ehtojen osalta erota toisistaan. Lainaturvan voi saada vakuutusyhtiön kanssa ja siitä peritään eri maksu.
Lainaturvan voi ottaa yksin tai yhdessä toisen velallisen kanssa.
Lainaturvavakuutus on hyvä ottaa lainaa otettaessa varsinkin ajatellen huonompia aikoja, joihin ei voida etukäteen varautua. Tällaiset tilanteet ovat aikoja, jolloin maksukyky vaarantuu, kuten työttömyys, tapaturma, kuolemantapaus tai sairaus. Myös yksinhuoltajuus, lapsiperheen asuntovelkaisuus ja vain toisen velallisen työssäkäynti ovat painavia syitä lainaturvan ottamiseen.
Jotkin lainaturvavakuutukset voivat kuitenkin olla lopuksi hyvin suppeita, joten eri lainaturvavaihtoehtoja on syytä vertailla huolellisesti. Turva on usein myös tulkinnanvarainen. Vakuutusehdot kannattaa lukea huolellisesti ennen lainaturvan ottamista epäselvyyksien välttämiseksi. Usein ennen lainaturvan myöntämistä vaaditaan terveysselvitys.
Myös tavallinen henkivakuutus saattaa olla hyvä vaihtoehto lainaturvan sijaan, jos se kattaa samoja tilanteita.
Teksti: Tanja Tervaskangas








