
Yhdistys: Pikavippien haittoja liioitellaan
Pikavippialan yritykset ovat mainettaan parempia, väittää Suomen Pienlainayhdistys. Yhdistyksen mukaan tiedotusvälineet toistelevat aihetta koskevassa uutisoinnissa mieluummin toistensa virheitä kuin kysyvät tietoa alan toimijoilta.
Pikalainojen myöntäminen ei yhdistyksen mukaan ole "holtitonta" eivätkä korot kohtuuttomia, kuten mediassa on väitetty, kirjoittaa toiminnanjohtaja Kari Kuusisto Suomenmaa-lehdessä.
Kuusiston mukaan lainaa hakevan asiakkaan tiedot tarkistetaan aina ja hakemuksista hylätään jopa 40 prosenttia ongelmatapausten karsimiseksi. Hän toteaa, että todellisten vuosikorkojen näyttäminen on hyvä kuluttajansuojalain mukainen käytäntö, mutta se ei anna oikeaa kuvaa lainan hinnasta, koska laina-aika on lyhyt ja summat pieniä. Myöntämisestä syntyy myös lainan summaan nähden suuria kuluja.
Kuusisto muistuttaa myös, että lainan saaminen edellyttää varmistusviestin lähettämistä. Lehdistön esiin nostama luottohakemusten hyväksyminen yöaikaan on hyvin poikkeuksellista, koska yhdistyksen tilastojen mukaan lainoista 70 prosenttia haetaan ja myönnetään kello 8 ja 17 välillä.
Suomen Pienlainayhdistys on seitsemän pienlainoja myöntävän yrityksen muodostama yhteenliittymä, joka on perustettu kehittämään hyvää luotonantotapaa.
Teksti: Lainatieto








